-elämä on kuin ruusuilla tanssimista, joskus piikitkin pistävät-

torstai 29. joulukuuta 2011

neulotut joululahjat

äidilleni tein crystal-langasta kaulurin palmikoilla


iskälle villasukat seitsemän veljestä -langasta


ja kummitytölle pipon rose mohairista


sunnuntai 25. joulukuuta 2011

havupallo parvekkeelle

sisällä kukkakaupan semmonen höttöpallo, mihin sai piikiteltyä havuja. kolme muovipussillista joutui laittamaan havuja, jotta tuli tarpeeksi tuuhea. tuohon naruksi olisin halunnut leveää punaista nauhaa, mutten omistanut sellaista, joten laitoin juuttinarulla. jos hirveän tarkka haluaa olla, olisi voinut vähän trimmata tuolta sivusta, mutta eipä mun silmää haittaa..;)





perjantai 23. joulukuuta 2011

iloista joulua!

ihka aito tekokuusi ja omatekemät sydänkoristeet, sekä latvatähti.



näitä poroja en voinut vastustaa kun ne lähikaupassa jolkottelivat vastaan..



KAIKILLE OIKEIN ILOISTA JA HERKULLISTA JOULUA!
vielä vähän tuunasin meidän ovikranssia, ensin spreijasin valkosella ja sit kevyesti kultaspraylla..





torstai 22. joulukuuta 2011

paketteja ja pakettikortteja

paketointiin käytin lähinnä tapetteja.


pakettikortit tein punaisensävyisinä, nimet leimasin uudella artemion kirjainsetillä. tykkään tosta fontista ihan kympillä!




sunnuntai 18. joulukuuta 2011

kummitytön nukelle ompelin suurikäsityö-lehden kaavoilla vaipan. kun saisi otettua itseään niskasta kiinni ja tekisi vielä muutaman lisää.



takana on vähän kuminauhaa..



torstai 15. joulukuuta 2011

pussukka

tämä pussukka on jäänyt esittelemättä..


toiselta puolelta pussukka on sininen..


ja toiselle puolelle on leimattu kankaaseen tildan talo.


käsitöitä oon tehnyt, mutta lähinnä pukinkonttiin, joten niitä pääsen esittelemään vasta joulun jälkeen..

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

vielä muutama..

...jouluinen kortti.




bloggailu on ollut vähän heikonlaista jonkin aikaa. lasten syksystä asti kestänyt sairastelu, syksyn pimeys ym. muu stressi on alkanut vähän verottamaan.. kiva kumminkin huomata, että täällä kaikesta huolimatta käydään kurkkimassa. mieltä lämmittää;)

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

joulutunnelmaa kotiin osa 3

hennesin punavalkoraitainen t-paita sai uuden elämän, napit kirppareilta.



sydämet ripottelin taas pitkin poikin asuntoa joulutunnelmaa luomaan;)

perjantai 2. joulukuuta 2011

ja kortteja..

taas muutama joulukortti lisää.. tänä vuonna en askartele itselle joulukortteja, vaan ajattelin valokuvata pojat tonttuasuissa ja sitä kautta lahettää tuttaville jouluterveiset. se on vaan sitten toinen juttu miten saan kunnolliset kuvat otettua..




hopealla musteella olen tässä kortissa leimannut joulupalloja. näkyy sivusta kuvattuna vähän paremmin.
 


tiistai 29. marraskuuta 2011

joulukortteja

muutama tuli taas tehtyä. samalla tekniikalla molemmat. lumihutaleet ovat tarroja ja teksti leimattu.




maanantai 28. marraskuuta 2011

linnuille

taivuttelin rautalangasta talipallotelineen. annoin sen äidille etukäteisjoululahjaksi, kun hän on kova ruokkimaan lintusia..;)



lauantai 26. marraskuuta 2011

joulutunnelmaa kotiin osa 2

eteiseen joulunsävyinen matto. halkaisija noin metrin, musta ja punainen on vinonauhaa (vaihteeksi,heh) ja kirjava on lakanasta leikattua kudetta. lapset tykkää hirveesti olla maton päällä, varmaan kun siinä on vähän erilainen pinta, kuin muissa meijän matoissa...




torstai 24. marraskuuta 2011

joulutunnelmaa kotiin osa 1

en ole "aikuisiällä" (heh) koskaan sen kummemmin kotia jouluksi koristellut. johtuu varmaan siitä kun joulua on aina vietetty äidin luona. mutta tänä vuonna vietämme joulua kotona, joten halusin että täällä olisi vähän sitä tunnelmaakin. ja siis mitään koristeita/tekstiilejä en aikaisempina vuosina ole hankkinut, nyt piti sitten miettiä jotain ideoita miten sitä tunnelmaa saa helposti ja edullisesti luotua, kun en mitään uusia juttuja halua ostaa..
eli joulupostauksia jonkun verran luvassa kun pikkuhiljaa meidän koti saadaan joulukuntoon;) ekana: varastossa punaisia valmiiksi pätkittyjä punaisia nauhoja(markiisitehtaan jäämistöstä) ja niistä rusetteja jokapuolelle kotia. helppoa ja nopeaa!